Maskuliinisuus ja feminiinisyys

Kaikki taidamme tietää, että meissä on kaksi puolta: maskuliininen ja feminiininen, huolimatta siitä kumpaa sukupuolta edustamme. Shiva ja Shakti tai Yin ja Yang ovat monelle tuttuja itämaisista mytologioista sekä tantrasta. Termit kuvaavat maskuliinista ja feminiinistä energiaa.

Minussa miehenä on feminiininen puoleni. Se näkyy muun muassa esteettisyytenä, intuitiona, empaattisuutena ja luovuutena. Maskuliinisuus minussa on esimerkiksi varmuutta, loogisuutta ja määrätietoisuutta.

Jotta voimme elää tasapainoista elämää, Yinin ja Yangin, Shivan ja Shaktin, meidän maskuliinisen ja feminiinisen energiamme on oltava tasapainossa. Kumpikaan ei saa hallita. Jokapäiväisessä elämässä nämä energiat tukevat toisiaan eivätkä taistele toisiaan vastaan.

Epätasapaino aiheuttaa stressiä ja kuormitusta. 

Epäkypsä liiallinen maskuliinisuus näkyy meissä miehissä machoiluna, pullisteluna sekä kaikenlaisen miehisyyden ylikorostamisena. 

Pystytkö miehenä tai naisena tunnistamaan itsessäsi eri puolia? Naisilla on nykypäivänä enemmän lupa olla maskuliinisia, mutta miehen feminiinisyys nähdään usein heikkoutena ja homoutena. Uskallatko miehenä kohdata sisäisen feminiinisyytesi? 

Katoaako maskuliinisuutesi löytäessäsi feminiinisen puolesi? Katoaako naisen feminiinisyys hänen löytäessään maskuliinisuutensa? Vastaus on EI!

Eräässä työpaikassa sain kuulla homottelua, kun käytin korvakorua. Myös käyttämäni miesten olkalaukku sai työtoverini epäilemään seksuaalista suuntautumistani. 

Onneksemme elämme suhteellisen suvaitsevassa yhteiskunnassa, eikä joka työpaikassa käyttäydytä näin.  

"Emmekö tosiaan enää saa sanoa tyttöä tytöksi ja poikaa pojaksi?"

Tunnistaessasi ja tiedostaessasi kummankin puolen itsessäsi voit olla kokonainen ja kypsä ihminen. Sinut itsesi eri puolten kanssa.

Mitä sitten on se paljon puhuttu sukupuolineutraalisuus? Emmekö tosiaan enää saa sanoa tyttöä tytöksi ja poikaa pojaksi?

Kysymys ei ole näin yksioikoinen. Kysymys on siitä, ohjaammeko lapsiamme toimimaan jonkin roolin mukaisesti. 

Ostammeko tyttölapselle vaaleanpunaisia vaatteita, vaikka hän haluaisi pukeutua mustaan tai siniseen? Ostammeko pojalle autoja leikkikaluiksi, vaikka hän haluaisi leikkiä nukella?

Uskoisin, että tiedostamalla sukupuoliroolit ja ennakkoasenteet itsessämme olemme myös kasvattajina tasapainoisempia. 

Lapsemme kuitenkin kasvavat viisaammiksi kuin mitä me olemme. Aikuistuessaan he näkevät meidän sokeat pisteemme, kuten me mieluusti näemme ne omissa vanhemmissamme.

Innoituksen tähän kirjoitukseen, usko tai älä, antoi kirja nimeltä Miesseuralainen, kirjoittaneet Krista Kasvi ja Tomi Ros (Fitra 2018).

Mitä on oikea miehisyys? Mikä on miehen mitta?

Minä olen Petri Sirén ja tämä on Miehen mitta -blogi.

HÄPEÄ!

Häpeä on vahva tunne. Häpeää on monenlaista. Joku häpeää itseään, toinen vanhempiaan ja kolmas lastaan.

Omassa tanakassa häpeäkokemuksessani palaan aikaan, jolloin elimme piirtoheitinten ja kalvojen keskellä. Esihistoriallista, mutta me vanhemmat ihmiset muistamme tuon ajan hyvin. Kerran eräässä auditoriossa vaikutusvaltaisessa tilaisuudessa olin hyvin valmistautunut esittelemään työtäni sekä yksikköä jossa työskentelin.

Olin muutamaa viikkoa aiemmin vetänyt saman esityksen pienemmälle porukalle menestyksekkäästi. En siis juurikaan jännittänyt. Valoin uskoa myös työtoveriini, joka jännitti todella paljon. Ei hätää, hyvin se menee, sanoin.

Työtoverini veti oman settinsä todella mallikkaasti. Omalla vuorollani astelin lavalle itseluottamusta huokuen. Sitten – täydellinen pimeneminen. Mitä olen puhumassa? Kalvot ovat aivan sekaisin. Hämmennyn, poskia kuumottaa, päässä humisee, pyörryttää. Työtoverini eturivistä, hän joka juuri oli vetänyt oman osuutensa, huomaa ahdinkoni ja yrittää auttaa minua kuiskaamalla muutamia apusanoja.

Kyseisen tapahtuman vaikutus kesti vuosia. Kalvojen tekeminen saattoi uudelleen aktivoida ahdistuksen häivähdykset. Muistelu nostaa vieläkin tunteet pintaan.

Tämä on useille tuttu tilanne. Hävettää.

Häpeä saattaa vaikuttaa meihin huomaamatta vuosia ja jopa traumatisoida.

Toisenlainen häpeä on kyseessä, kun häpeät toisen ihmisen olemusta tai tekemisiä. Esimerkiksi oma murrosikäinen teini pukeutuu aikuisen mielestä omituisesti tai hänen käytöksensä tuntuu epäsopivalta. 

Toki samainen teini todennäköisesti häpeää vanhempiaan! Entä jos sisarukset häpeävät toisiaan? Onko soveliasta tunnustaa, että on hävennyt omaa kuitenkin rakasta läheistään?

Häpeätkö puolisoasi? Hän saattaa ottaa kutsuilla muutaman drinkin liikaa, puhuu samaa asiaa äänekkäästi ja moneen kertaan ja käyttäytyy huonosti.  Oletko vastuussa hänen tekemisistään? Et. Ne ajatukset ja myötähäpeän tunteet ovat vain sinussa. 

Vain sinä voit tehdä omille ajatuksillesi jotain.

Kun olin lapsi, minulle joskus sanottiin, että häpeäisit edes tai hyi häpeä! Onko häpeän tunne tarpeellinen? Mitä on liiallinen häpeä? Sen takana on usein epäonnistumisen tai torjutuksi tulemisen tunne.

Häpeästä vapautuminen tarkoittaa sitä, että hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet ja rakastat itseäsi. 

Kun tunnistat tunteen, voit tehdä sille jotain. Tunteen käsittely puhumalla, huumorilla tai vaikkapa kirjoittamalla usein helpottaa. Tavoitteena on anteeksianto, itselle ja muille.

Mikä on miehen mitta? Voiko häpeästä puhua? 

Minä olen Petri Sirén ja tämä on miehen mitta -blogi

”Kun hyväksyt, että et ole täydellinen ja että teet vääriä valintoja, hyväksyt muidenkin epätäydellisyyden ja väärät valinnat.” -Tara Lange