Häpeä on vahva tunne. Häpeää on monenlaista. Joku häpeää itseään,
toinen vanhempiaan ja kolmas lastaan.
Omassa tanakassa häpeäkokemuksessani palaan aikaan, jolloin
elimme piirtoheitinten ja kalvojen keskellä. Esihistoriallista, mutta me
vanhemmat ihmiset muistamme tuon ajan hyvin. Kerran eräässä auditoriossa vaikutusvaltaisessa
tilaisuudessa olin hyvin valmistautunut esittelemään työtäni sekä yksikköä
jossa työskentelin.
Olin muutamaa viikkoa aiemmin vetänyt saman esityksen
pienemmälle porukalle menestyksekkäästi. En siis juurikaan jännittänyt. Valoin
uskoa myös työtoveriini, joka jännitti todella paljon. Ei hätää, hyvin se
menee, sanoin.
Työtoverini veti oman settinsä todella mallikkaasti. Omalla
vuorollani astelin lavalle itseluottamusta huokuen. Sitten – täydellinen pimeneminen.
Mitä olen puhumassa? Kalvot ovat aivan sekaisin. Hämmennyn, poskia kuumottaa,
päässä humisee, pyörryttää. Työtoverini eturivistä, hän joka juuri oli vetänyt
oman osuutensa, huomaa ahdinkoni ja yrittää auttaa minua kuiskaamalla muutamia apusanoja.
Kyseisen tapahtuman vaikutus kesti vuosia. Kalvojen tekeminen
saattoi uudelleen aktivoida ahdistuksen häivähdykset. Muistelu nostaa vieläkin tunteet
pintaan.
Tämä on useille tuttu tilanne. Hävettää.
Häpeä saattaa vaikuttaa meihin huomaamatta vuosia ja jopa
traumatisoida.
Toisenlainen häpeä on kyseessä, kun häpeät toisen ihmisen
olemusta tai tekemisiä. Esimerkiksi oma murrosikäinen teini pukeutuu aikuisen
mielestä omituisesti tai hänen käytöksensä tuntuu epäsopivalta.
Toki samainen
teini todennäköisesti häpeää vanhempiaan! Entä jos sisarukset häpeävät
toisiaan? Onko soveliasta tunnustaa, että on hävennyt omaa kuitenkin rakasta
läheistään?
Häpeätkö puolisoasi? Hän saattaa ottaa kutsuilla muutaman
drinkin liikaa, puhuu samaa asiaa äänekkäästi ja moneen kertaan ja käyttäytyy
huonosti. Oletko vastuussa hänen
tekemisistään? Et. Ne ajatukset ja myötähäpeän tunteet ovat vain sinussa.
Vain
sinä voit tehdä omille ajatuksillesi jotain.
Kun olin lapsi, minulle joskus sanottiin, että häpeäisit
edes tai hyi häpeä! Onko häpeän tunne tarpeellinen? Mitä on liiallinen häpeä?
Sen takana on usein epäonnistumisen tai torjutuksi tulemisen tunne.
Häpeästä vapautuminen tarkoittaa sitä, että hyväksyt itsesi
sellaisena kuin olet ja rakastat itseäsi.
Kun tunnistat tunteen, voit tehdä
sille jotain. Tunteen käsittely puhumalla, huumorilla tai vaikkapa kirjoittamalla
usein helpottaa. Tavoitteena on anteeksianto, itselle ja muille.
Mikä on miehen mitta? Voiko häpeästä puhua?
Minä olen Petri Sirén ja tämä on miehen mitta -blogi
”Kun hyväksyt, että et ole täydellinen ja että teet vääriä valintoja, hyväksyt muidenkin epätäydellisyyden ja väärät valinnat.” -Tara Lange
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti