sunnuntai 29. syyskuuta 2019

Koiraton mäki



Elokuussa naapurimme muutti pois. Vei mukaan lapinkoirauros Timon ja kissansa Leon. Kotikulmallemme laskeutui hiukan outo tunnelma.

Sinä Cira olit myös hämilläsi. Ihmettelit minne kaverisi lähti. Olit viettänyt leppoisaa irlanninsusikoiran elämää maalla, meidän landella. Liityit joukkoomme lokakuussa seitsemän vuotta sitten. Tuolloin olit kolmevuotias elämää rakastava ja vilkas nuori neito.

Vuodet kuluivat kanssasi leppoisasti. Ei ollut suuria draamoja. Mitä nyt joskus vatsa reistaili ja muutaman karkumatkankin teit.

Vanhemmiten sinulla alkoi olla pieniä vaivoja, lonkat ja polvet vaivasivat varsinkin kylmillä ilmoilla. Viihdyit enemmän takan edessä kuin ulkona. Aamuruoan syötyäsi kallistuit jatkamaan unia ruokapöydän alle, meidän keskelle. Lämmitit jalkojamme.



Totuit rutiineihin. Niin kuin mekin. Osasimme ja tiesimme toistemme ajatukset.

Peilisolut ovat hermosoluja eli neuroneita, jotka reagoivat liikkeisiin, ääniin, ilmeisiin ja eleisiin. Niiden tehtävä on jäljitellä sitä, mitä toinen ihminen tai olento tekee ja miltä se tuntuu. Niitä kutsutaan siksi myös nimellä empatianeuronit.

Sinulla niitä oli paljon. Kun minulla oli polvivaivoja, niin sinullakin oli, kun olin allapäin, niin olit sinäkin. Kun olin vihainen ja väsynyt, tiesit väistää kärttyistä ukkoa. Lohdutit kun oli sen aika.
Omat peilisoluni jatkavat toimintaansa nyt ilman sinua. Kun tulen ulkoa sisälle, odotan sinun tulevan vastaan, tai yritän välttää kahisevia ulkoiluhousujani, ettet innostuisi pyytämään lenkille. Astianpesukonetta täyttäessäni odotan sinun tulevan tarkkailemaan tilannetta, josko joku makupala sieltä putoaisi.

Ainoa vaan, että sinua ei ole enää. Olet lähtenyt. Meillä on kova ikävä sinua. Suuri koira, joka jätti lähtemättömän jäljen meidän pieneen perheeseen.

Kiitos kaikesta tästä ajasta, jonka saimme jakaa. Olit meille tärkeä ja tulemme muistamaan sinut aina.
Hyvää matkaa sinne jonnekin Cira.

R.I.P. Gutgebautt Especiale, Cira, 30.11.2009 - 27.9.2019

sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Vieraileeko menneisyys luonasi?


Kun menneisyys vierailee luonasi, anna sen tulla. Anna sen myös mennä.

Lapsesta saakka minulla on ollut taito ”unohtaa” menneiden aikojen noloja tapahtumia. Olen luullut sen olevan minulle hyväksi.

Myöhemmin olen ymmärtänyt, miten oman häpeän tutkiminen auttaa minua ymmärtämään itseäni. Miksi tunnen näin? Miksi reagoin niin vahvasti johonkin?

Lapsena minua hävetti nyt jo edesmennyt adoptioisäni, jonka alkoholinkäyttö aiheutti kiusallisia tilanteita. Nuoruusiässä koin olevani muita huonompi, kun vanhemmillani ei ollut varaa rahoittaa kaikkea mitä kaverini saivat. Kuljin ystäväperheeltä saaduissa vaatteissa ja varaa ei ollut oikein mihinkään. Aikuisiän omat nolot alkoholinhuuruiset hölmöilyt ja parisuhteessa tehdyt tyhmyydet ovat ihanasti ruokkineet häpeän tuntemuksiani.

Salailu ja maton alle lakaiseminen ei ole unohtamista vaan sitoo energiaa. Sanotaan, että ihminen on yhtä sairas kuin salaisuutensa. Kun olen kuorinut vanhoja, vahvoja kokemuksiani ja tuntemuksiani kuin sipulia kerros kerrokselta, tunnen olevani hiukan eheämpi ja vahvempi kuin aiemmin.


                                         Kuvituskuva googlesta.

Menneet ovat menneitä ja vain tulevaisuuteen voimme vaikuttaa. Tämä on yksi lempilauseistani. Kuitenkin menneiden tapahtumien antama oppi on syytä ottaa vastaan, jotta voisimme kehittyä. Vanhat häpeät ja virheet on ensin tiedostettava, jotta niistä voi oppia.

Kuinka päästä eroon häpeän tunteesta? Pitääkö siitä päästä eroon? Kun tunnistat häpeää ja noloja muistoja, voit opetella reagoimaan uudella tavalla. Mitä tämä kokemus tai ajatus aiheuttaa? Miltä se tuntuu kehossa, hengityksessä ja sydämen sykkeessä? Mitä ajatuksia se herättää? Yritä luopua turhasta itsekriittisyydestä tai reaktioiden tukahduttamisesta. Hengitä rauhassa, katsele omaa tilannettasi ja tiedosta olevasi tässä ja nyt, et missään aiemmassa.

Itse olen esimerkiksi huomannut tuntevani myötähäpeää vahvassa humalassa olevia tuttuja ihmisiä kohtaan. Kehoni jännittyy, syke nousee ja ärsyynnyn. Suustani saattaa tulla tilanteeseen nähden ylimitoitettuja sammakoita. Adoptioisäni kanssa koetut tilanteet heräävät henkiin ja huomaan sujahtavani menneisyyteen. Alan kantaa huolta ja pelätä, että kanssaihmiseni puhuu tyhmiä tai käyttäytyy typerästi. Alan kantaa vastuuta toisen toilailuista. 

Nyt olen oppinut ja sisäistänyt, että jokainen on itse vastuussa tekemisistään. Sen ei tarvitse tarkoittaa välinpitämättömyyttä, vaikka sekin voi olla joskus paikallaan.

Pelosta ja häpeästä vapautuminen ei ole helppoa eikä se tapahdu hetkessä. Jos voit puhua asiasta jonkun kanssa tai kirjoittaa vaikka itsellesi, se voi selvittää ajatuksiasi.

Lamaannuttava pelko voi olla myös seurausta jostain aiemmasta traumasta tai kokemuksesta, jota emme muista tai tiedosta. Jos et tunnista pelkosi lähdettä, voi olla hyvä arvioida asiaa ammattilaisen kanssa. Ihmisen reaktioihin yleensä on syynsä, eivät ne tyhjästä tule.

Menneisyys vierailee aina joskus luonamme, se on osa meitä, mutta sen ei tarvitse antaa tehdä pesää. Yksin ei tarvitse jäädä. Pitkäkin matka alkaa ensimmäisestä askeleesta.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Sinä siellä jossain


Ruuhkavuodet kuluttavat ja arki koettelee parisuhdetta. Mitä tehdä, jotta suhde pysyisi tuoreena? Näyttääkö sohvan kulmassa istuva puoliso edelleen häneltä johon ihastuit?

Olisiko nyt aika kohdata puolisosi uudelleen?

Kuinka voit tukea häntä, jotta hän olisi se paras versio itsestään? Sinun rakkaasi. Paras tiimikaverisi. Miten sietää joskus sitä huonoakin versiota sekä itsestään että tiimikaveristaan?

Yhteisen ajan etsiminen on tärkeää. Aikaa keskustella haaveista ja vaikka tulevaisuudesta. On hyvä myös puhua siitä, minkälaisia uhrauksia olette tehneet parisuhteenne eteen. Puhukaa arvostavasti ja toista kunnioittavasti. Rehellisyys.

Oletteko roolienne vankeja? Tuntuuko sinusta, että olet vastuussa kaikesta ja toinen ei tee yhteisten asioiden eteen mitään? Kuinka murtaa totutut rutiinit, joita vuosien varrella on rakentunut?

On hyvä huomata, että matkan varrella on kilpi saanut kolhuja ja kaikenlaista on sattunut.

Menneille emme enää voi mitään, mutta tulevaisuuteen voimme vaikuttaa. 

Joskus keskusteleminen on vaikeaa, mutta se on ainoa keino saada suhde uuteen liekkiin.

Tavoitatko ensi hetkien muistoja? Siellä on se mies tai nainen, johon ihastuit. Yhdessäkin voi muistella yhteistä matkaa.

Mitkä olivat ne piirteet, joihin ihastuit hänessä?

Muistatko kun kävitte elokuvissa, kävelyllä tai teitte yhdessä ruokaa? Muistatko, miten rakastunut olit? Kuinka osoititte rakkautta toisillenne?

Millä keinoin viettelit puolisoasi? Kuinka sait hänet nauramaan?

Muistatko vielä hetken, kun kohtasitte? Muistatko jännityksen ja kihelmöinnin? Ensisuudelman?
Mitä odotuksia sinulla oli teidän kahden tulevaisuudesta? Mitä odotuksia sinulla on nyt? Entä hänellä?

Onnen etsiminen alkaa itsestäsi. Jos olet tyytyväinen itseesi, onnea on helpompi löytää.

Valitsitte toisenne. Rakastitte toisianne. Vielä se on mahdollista. Voit rakastua puolisoosi uudelleen, jos vain haluat.

Muistatko minut?

Minä olen täällä vielä.

Kuoreni alla.

Rakkaudella.

Anna minulle aikaa, jotta voin palata.

Anna minulle tilaa, jotta voin halata.

Petri 2019-04-14

perjantai 8. maaliskuuta 2019

Naisilleni



Muistan sinut hento ja vaalea neito, joka tulit ja särjit nuoren sydämeni. Taisit olla ensirakkauteni. Olin varmaan neljäntoista. Kuinka koskikaan nähdä sinut parhaan kaverini kanssa. Ajattelin, että tästä ei selviä hengissä.

Muistan sinut ihanainen nainen, jonka hylkäsin, vaikka muuta lupailin. En uskaltanut sanoa sinulle suoraan. Satutin sinua. Olin nuori ja tyhmä.

Muistan sinut kaunokainen, jonka kanssa en osannut olla sillai. Kun luonto ei ajanutkaan tikanpoikaa puuhun. Voi kuinka silloin nolotti. Sinä olit niin paljon minua kypsempi.

Muistan sinut, jonka kanssa ujosti pussattiin kirkon portailla ja kesäyöt valvottiin puistoissa. Esitin kai aika kovaa jätkää. Tukka takussa ja kampa takataskussa.

Muistan sinut, jonka kanssa olin niin humalassa, että sammuin ja sinä hoivasit.

Muistan sinut, jolle en uskaltanut näyttää tunteitani, ettei minuun sattuisi.

Muistan sinut, aikuinen nainen. Leikin kotia kanssasi ja luulin, että se on loppuelämä. Sinua ei enää ole.

Hei, sinä entinen puolisoni. Kasvoimme yhdessä ja kasvatimme toisiamme. Kiitos siitä. Avioliittomme ei kestänyt loppuelämää, mutta se tuotti kolme hienoa lasta ja ainutlaatuisia aikoja.

Tyttäreni, elämäni naiset. Olette kasvattaneet minua miehenä, enemmän kuin tiedättekään. Rakastan teitä paljon.

Rakas puolisoni. Olet elämäni. Olet minulle tärkeä, paras mahdollinen, rakas. Haluan vanheta kanssasi.

Kiitos äitini. Synnytit ja menetit minut. Annoit minulle elämän.

Kiitos kasvattiäitini. Kasvatit kuin omaasi. Koettelin, et hylännyt.

Elämäni naiset, kiitos ja anteeksi. Olen satuttanut ja rakastanut. Olen ollut rakastettu ja haavoitettu. Olen onnekas, että olen kohdannut juuri sinut. Se kohtaaminen on ollut merkityksellinen.

Ihanaa naistenpäivää kaikille.

”The feminine is more powerful than the masculine.
The soft is more powerful than hard.
The water is more powerful than rock”

-OSHO-

"If you cannot respect women, you cannot respect anybody else -- because it is from women you come. The woman mothered you for nine months, then she took every care, she loved you for years. And then again... you can't live without a woman. She is your solace, your warmth. Life is very cold; the woman becomes your warmth. Life is very uninspiring; the woman becomes your inspiration. Life is very very arithmetical; the woman becomes your poetry. She gives grace to your life. She takes care of you. She loves you, she goes on loving you, tremendously, totally."

-OSHO-

torstai 21. helmikuuta 2019

Mitä onni on?



Oletko oman elämäsi Hannu Hanhi vai Aku Ankka?

Pitävätkö ihmiset itseään onnekkaina, koska heille tapahtuu hyviä asioita? Vai tapahtuuko heille hyviä asioita, koska he pitävät itseään onnekkaina? Näin kysyy Jari Sarasvuo podcastinsa esittelytekstissä.

Kuuntelin taannoin kyseisen podcastin ja vaikutuin siitä niin, että piti ihan blogia kirjoittaa. Minulla on tapana lähettää itselleni blogiaiheita sähköpostiini ja tämä teema on pompahdellut esiin jo jonkin aikaa. 

Onnellisuus on psykologi David Myersin mukaan läpitunkeva tunne siitä, että elämä on hyvää. Aristoteles ja Vanhan testamentin kirjoittajat korostivat hyveellistä elämää onnen lähteenä. 

Ahkeruus on hyvän onnen äiti.

Omien tekojen lisäksi onnellisuuteen vaikuttaa se, miten muut kohtelevat itseä. Myös oma ja läheisten ihmisten terveys ja riittävä toimeentulo lisäävät onnellisuutta.

Sonja Lyubomirsky ym. (2005) totesivat tutkimuskirjallisuuden osoittavan, että pitkän aikavälin onnellisuuden eroista eri ihmisten välillä 50 % riippuu geeneistä ja 10 % olosuhteista. Näin ollen keskimäärin 40 % riippuisi ihmisen omasta toiminnasta.

Onnellisuuteen vaikuttavia olosuhteita (10 %) olivat: 

  •  valtiokohtaiset, maantieteelliset ja kulttuuriset tekijät
  •  ikä, sukupuoli, etninen ryhmä ja muut väestötieteelliset tekijät
  •  yksilöhistoria, kuten lapsuuden traumat, auto-onnettomuudet tai arvovaltaiset palkinnot
  •  elämäntilanne, kuten siviilisääty, ammatti, työpaikan varmuus, tulot, terveys ja uskonnollisuus.


Meidät suomalaiset on jossakin tutkimuksissa todettu olevan maailman onnellisin kansa. Olemme onnekkaita, koska olemme syntyneet Suomeen. Itsekin koen, että olen saanut elää onnekasta elämää, jos vertaa keskimäärin maailman väestöön. Asiat ovat mielestäni menneet hyvin huolimatta siitä, että elämässäni on ollut haasteita ja vaikeita tilanteita, niin kuin meillä kaikilla.

Tämä onkin yksi Sarasvuon podcastin mielenkiintoisimmista aiheista. Onnellinen ihminen kohtaa onnettomuudetkin joustavasti sekä suhtautuu niihin elämään kuuluvina tekijöinä, joita tulee ja menee. Onneton ihminen sen sijaan kokee, että elämä on vain pelkkää onnettomuutta. Hän on jo etukäteen pettynyt, eikä rohkene aloittaa uutta toimintaa koska ajattelee, että se menee kuitenkin mönkään. Hän ei ole auki mahdollisuuksille ja ilmiselvätkin tilaisuudet menevät ohi suun. Onnellinen ihminen on auki ja uskaltaa kokeilla. Vaikka hän epäonnistuu, hän kokeilee uudelleen.

Resilienssi tarkoittaa psyykkistä joustavuutta ja palautumiskykyä. Ihminen jolla on vahva resilienssi sopeutuu muutoksiin, toipuu vastoinkäymisistä ja näkee tulevaisuutensa valoisana haasteista huolimatta.

Se mihin keskityt kasvaa. Positiivisella suhtautumisella saavutat varmemmin onnen. Kun onnistut, innostut ja kun innostut, onnistut.


Voiko onnellisuuttaan lisätä?

Sarasvuon mukaan onni on muokattavissa.

Neljä ominaisuutta, joita onnellisella ihmisellä on ja joita voit harjoittaa onnikoulun (Luck Factory) ja Sarasvuon mukaan:

  1.  He ovat taidokkaita luomaan ja havaitsemaan sattuman tarjoamia mahdollisuuksia.
  2.  He tekevät onnekkaita päätöksiä intuitionsa sekä kokemuksensa perusteella. Usein pelkällä järjellä tehdyt päätökset eivät ole niitä parhaimpia.
  3. He luovat itseään toteuttavia haaveita ja suunnitelmia omilla positiivisilla odotuksillaan eli menevät tilanteisiin joihin pessimisti ei mene. 
  4. He omaksuvat resilientin asenteen vastoinkäymisiin. Vastoinkäyminen on astinlauta.


Minkälainen on sinun mielestäsi onnellinen mies? Voiko mies tunnustaa olevansa onnellinen?
Tämä on Miehen mitta -blogi ja minä olen Petri Sirén.


If you hate, you punish yourself
If you are angry, you punish yourself
If you are loving, you reward yourself
If you are happy, you create possibilities for more happines

OSHO

sunnuntai 27. tammikuuta 2019

Paina huules huulia vasten, kosketa mua joka paikkaan.



Olen tunnistanut koskettamisen aikaansaaman hyvän olon ja olen elänyt myös kosketusvajeessa.

Kauppakeskuksessa törmäsin tuttuun naiseen. Halasin häntä ja silittelin olkapäästä. Ilman mitään taka-ajatusta. Ihan vaan siksi koska tuntui siltä. Paksut talvivaatteet päällä, mutta kuitenkin. 

Lähdettyäni kohti autohallia jäin miettimään kohtaamista. 

Voisiko joku käsittää asian väärin ja mitä sitten? Voiko joku ulkopuolinen vetää kummallisia johtopäätöksiä halauksestamme?  
Entä jos hänen miehensä suuttuu?

Koskettaminen on voimakas sanattoman viestinnän muoto. Itselleni se on luonnollista, olenhan terveydenhuollon koulutuksen saanut. Siellä jos missä opitaan koskettamisen tärkeys. Ystävällinen kosketus vanhuksen kanssa hoitolaitoksessa saattaa rauhoittaa levottoman potilaan paremmin kuin mikään lääke.

Arjessa ja kiireessä on helppo unohtaa puoliso. Pusu ja halaus ovensuussa töihin lähtiessä auttaa jaksamaan päivän haasteet.

Tuoreessa parisuhteessa emme malta pitää näppejämme erossa toisesta. Koskettaminen tuntuu hyvältä. Mutta miksi se usein loppuu jossain vaiheessa? Unohdamme kumppanimme ja pidämme häntä itsestäänselvyytenä.


                                                            


Kuinka hankalaa onkaan koskettaa toista taas vuosien jälkeen. Mikä siitä tekee niin vaikeaa? Pitkään yhdessä eläneiden ihmisten kanssa olen pariterapiassa keskustellut siitä, miten vaikeaa on enää palata koskettamiseen. Pienestä tässäkin on hyvä lähteä. Aluksi jopa kädestä pitäminen saattaa tuntua oudolta. Entä siitä eteenpäin? Kuinka opetella uudelleen tutkimaan kumppanin kehoa? 

Koskettaminen saattaa olla yhtä vaikeaa kuin puhuminen, mutta kommunikaatio ja kosketus ovat lääkkeitä, jotka antavat enemmän kuin ottavat.

Lapsena sylissä pidetty ihminen voi paremmin, psyykkisesti ja fyysisesti. Eläinkokeissa on todettu, että kosketuksen puute aiheuttaa eläintenkin poikasissa levottomuutta, kiusaamista sekä lyhytjänteisyyttä.

Voiko olla, että monenlainen levottomuus kouluissa on koskettaminen puutetta? Kärsivätkö lapsemme siitä? Eikö poikamme osaa koskettaa ja kaipaako pieni tyttö ihailevaa huomiota niin paljon, että lähtee vieraan miehen matkaan?

Frank Pappa aikoinaan toisti televisiossa sloganiaan ”kosketelkaa toisianne”. Itse lisäisin nykypäivänä, että tiedä miten kosketat. On tärkeää tunnistaa omat rajansa ja kunnioittaa toisen rajoja.

Mikä on soveliasta ja mikä ei? 

Mihin kehon alueisiin on sallittua koskettaa? Kädet, olkapäät ja hartiat ovat neutraaleja alueita. Kehon etupuoli sen sijaan on aluetta, jonka koskettelu saattaa aiheuttaa kiusallisia tilanteita.

Tunnista sanaton viestintä. Pyydä lupa halata avaamalla kätesi ja sylisi sekä katsomalla halattavaa silmiin.
Aloita pienestä, älä hyökkää kimppuun. Onko tilanne sopiva koskettamiselle?

On myös hyvä ymmärtää, että kaikilla ihmisillä ei ole samanlaiset kehon rajat. Kaikki eivät siedä koskettamista lainkaan. Esimerkiksi oma poikani ei juuri läheisyydestä piittaa ja halaaminen on joskus vaikeaa.

Aikoinaan Rukan hissipoikien koulutukseen kuului opetella ranskalainen poskisuudelma, pojat kun olivat joskus ymmärtäneet kyseisen käytännön täysin väärin. Nykyään varmaan kaikki ymmärtävät poskisuudelmat. Kosketuksessa on siis kulttuurillisiakin eroja.

Innoituksen tähän blogikirjoitukseen antoi kirja Kehon mieli, Hanna Svennevig, Wsoy 2005

Onko miehen mitta olla kaipaamatta kosketusta?

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Rakastan sinua



Kolme sanaa, joita ei ole helppo sanoa: minä rakastan sinua. 

Yhdeksän vuotta sitten tapasin nykyisen puolisoni ja muistan hyvin, kuinka vaikeaa oli sanoa nuo kolme sanaa ensimmäisen kerran.

Jännitti, sanat jotenkin kuulostivat omituisilta suussani. 

Pelotti, että mitä toinen vastaa.

Tuohon aikaan minun ei ollut helppoa osoittaa tunteita, sen verran vereslihalla olin. Elämän karikot olivat hieroneet aikamoisella karheudella.

Itseluottamus ei ole pysyvä olotila vaan se vaihtelee tilanteesta toiseen. Joskus olet vahvoilla ja toisessa hetkessä tuntuu, että pienikin tönäisy suistaa pois polulta. 

Edellä mainitussa tilanteessa uskalsin heittäytyä ja tunnustaa rakkauteni. En tiedä, miten olisi itseluottamukselleni käynyt, jos vastaus olisi ollut torjuva. Luultavasti olisin keräillyt palaset ja lähtenyt uudelleen kokoamaan itseäni. Näinhän me usein teemme.

                      

Kun tunnustat rakkautesi ensi kertaa, asetat itsesi tilanteeseen, jossa tulet joko hylätyksi tai hyväksytyksi. Jos elämässä on ollut paljon hylätyksi tulemisen kokemuksia, luottamus ihmisiin ja itseen ei ole välttämättä kovin korkealla. 
Onneksi haavat voivat umpeutua. Luottamus on palannut ja uskallan kertoa rakastavani.

Meille suomalaisille, varsinkin miehille, rakkaudesta puhuminen tai sen tunnustaminen ei ole itsestään selvää. Tunteellisuus koetaan usein heikkoudeksi. Kuitenkin asia on täydellisesti toisinpäin. Ihminen, joka uskaltaa tunnustaa rakastavansa ja pystyy osoittamaan tunteensa on henkisesti vahva ja sinut itsensä kanssa.

Onko miehen mitta olla herkkä?

Ensi kerran jälkeen on ollut helpompaa, nyt voin jo höpötellä rakkaudesta useamminkin. Tämä ei tarkoita, että kaikkien pitäisi toimia samalla tavalla. 
Tapoja on monenlaisia - pieniä tekoja, rakkauden osoituksia, toisen auton lämmittämistä pakkasaamuna ja yhteisen kodin huoltamista. Tärkeintä kai on se, että osoittaa, että olet minulle tärkeä.

Riittääkö, jos olet kymmenen vuotta sitten vannonut valan alttarilla? Elämän ruuhkavuodet, arki, mitä näitä nyt on. On helppoa kiireessä sivuuttaa toinen, jättää vaille huomiota. 
Kuitenkin hän on se, jonka kanssa olet päättänyt viettää suuren osan elämästäsi. Hän on sinun paras ystäväsi, luottopakkisi. Kerro tai näytä se hänelle. Ehkä hän tarvitsee sitä vahvistusta juuri nyt.

Minä olen Petri Sirén ja tämä on Miehen Mitta -blogi

”Voit valita tuhansista teistä.
Voit valita ja erehtyä.
Kunhan vain valitset mihin kohtaan, kenen syliin painat pääsi.”

-Tommy Tabermann-